Irti arjesta Emmes Retreatin puumajassa!

Blogi on ollut valitettavan hiljainen viime aikoina. Tietooni on tullut menneisyydestä ja nykyisyydestä asioita, joita en olisi välttämättä halunnut tietää. Haavat on revitty auki uudelleen ja oman jaksamisen kanssa on ollut kova työ. Jotain olen kuitenkin oppinut, ja se on se, että en jää murheeseen ja pahaan oloon vellomaan. Tartun toimeen ja hankin itselleni piristystä. Joskus se voi olla ystävien seuraa, ulkomaanmatka, tai kuten tällä kertaa; yö upeassa puumajassa.




Kävin viime vuonna työn merkeissä kuvaamassa Alavetelissä sijaitsevassa Emmes Retreatissa. Tänä vuonna päätin palata ja olla yötä, sillä viehättävät puumajat olivat kiehtoneet minua edellisestä käynnistä lähtien. Navigaattori ohjasi minut yhä syvemmälle metsään. Onneksi reitti oli hyvin merkitty, eikä hetkeäkään tarvinnut pohtia olenko oikealla tiellä.

Saavuttuani portille, jätin auton parkkiin ja jatkoin matkaani jalan. Kovin pitkästi ei laukkuja tarvitse kantaa, kun näkyviin tulevat ensimmäiset mökit ja pian Ulla-Beth ja Henrik olivatkin pihalla vastassa ja toivottamassa tervetulleeksi.

Tässä paikassa on jokin kumma taika, kun portista kävelee sisään, alkaa mielen vallata ihana rauha ja kiitollisuus. Asetuin taloksi Ovan-mökkiini ja lepäsin hetken.



Sähköjä mökissä ei valoja lukuun ottamatta ole, mutta kaasulla toimiva liesi ja jääkaappi löytyvät. Pienestä keittonurkkauksesta löytyy myös astioita ja keittiövälineitä. Jos jotakin puuttuu, niin isäntäpariskunta varmasti mielellänsä lainaa. Mökissä on myös kuivakäymälä, suihkut löytyvät päärakennuksen viereisestä saunasta. Päärakennuksessa tarjoillaan tilauksesta aamiainen, ruoka ja vaikkapa iltatee tai välipala.

Ehdin vähän kierrellä ja kuvailla, kun puhelin piippasi ja sain messengeriin viestin, että päärakennuksessa olisi ruokaa tarjolla. Loimulohi, uudet perunat ja salaatti olivat viedä kielen mennessään. En kauheasti kalaa, etenkään lohta syö, mutta tämä oli kyllä loistavaa!


Ruokalevon jälkeen alkoi olla niin kaunis iltavalo, että päätin kierrellä kuvaamassa mökkejä. Alueella on kuusi erilaista puihin rakennettua rakennusta, näistä neljä on vuokrakäytössä. Mökit ovat pieniä; 2-4 hengen yövyttävissä. Joogapaviljonkia voi vuokrata myös kokous- tai luentotilaisuuksiin.




Haven - lasimaja on rakastavaisille täydellinen






Täällä ei saunakaan ole ihan perinteinen. Löylyistä voi nauttia lokoisasti istuskellen ja maisemasta nauttien. Laiturilta on näppärä pulahtaa Emmes-järveen. Jos uiminen ei houkuta, voi järvestä nauttia vaikkapa kanootissa.

Rentouttavan saunomisen ja uinnin jälkeen olinkin lähes valmis petiin, vielä muutama kuva ennen auringonlaskua ja uni tulikin nopeasti. Olin suunnitellut kuvaavani vielä aamulla aurinkoisia kuvia ja heräsinkin sopivasti auringon paistaessa silmiin. Sen sijaan kuitenkin vedin verhon alas ja jatkoin unta, jota kyllä todellakin tarvitsin. Herättyäni maisema olikin jo pilvinen. Kiertelin kuitenkin aamiaisen jälkeen vielä muutaman kuvan ottamassa. Nyt pääsin paremmin kurkkaamaan Haven-lasimajaan, jossa molemmilla käynneillä on ollut vieraita. Sen tulen ehdottomasti joskus tulevaisuudessa varaamaan jonkun tärkeän tyypin kanssa, sillä maja on rakastavaisille tehty.



Yö Emmes Retreatissa oli upea ja unohtumaton. Raskaatkin kantamukset tuntuivat lähtiessä kevyiltä ja mielen täyttivät hyvät ajatukset. Tällaisen kokemuksen soisin jokaiselle!

Kommentit

  1. Hyvä juttu ja ihania kuvia ihanasta paikasta! Huokuu rauhaa ja harmoniaa tuo ympäristö. Rakennukset sopivat hienosti ympäristöön. Sielu lepää ja mieli voimaantuu. Ja vielä noin lähellä!

    VastaaPoista
  2. Olipa mukavaa että löysin uuden blogisi. Olen aikoinaan lukenut vanhaa blogiasi niin olikin tosi kiva päästä jälleen tekstiesi ja upeiden kuviesi pariin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Karamellisiirappia ja muutenkin makeaa elämää

Kevätreissu Helsinkiin