Milloin olen tarpeeksi hyvä?

Milloin olen tarpeeksi? Tarpeeksi vahva, rohkea, kaunis, rikas tai mitä tahansa. Koko elämäni olen tuntenut, että en ole jotain tarpeeksi ja toisaalta olen jotain liikaa. Mistä tällaiset tunteet tulevat, ja kuka kykenee määrittelemään milloin olen kyllin hyvä?

Julkinen päiväkirja ja netissä avoimesti omasta elämästäni kertominen on ollut itselleni tapa peilata itseäni muihin ja etsiä hyväksyntää. Tämä on jyrkästi ristiriidassa siihen nähden millaisessa suhteessa elin. Parisuhteeni oli julkinen salaisuus, mysteeri, josta vain harvat tiesivät tosiasiat. Tavatessani yhteisiä tuttavia tai mieheni sukulaisia oli minun jatkuvasti mietittävä sanomiseni tarkkaan, jotta en paljastaisi liikaa. Olisi ollut katastrofi, jos joku olisi kysellyt häneltä minusta tai kutsunut minutkin kummipojan synttäreille tms. Olin nainen jonka kaikki tiesivät, mutta josta kukaan ei puhunut. 

Elin jatkuvassa epävarmuudessa. Käyttäydyinkö jotenkin sopimattomasti, puhuinko liikaa? Omissa ystävyyssuhteissani olen aina mielestäni ollut ihminen, jonka seurasta pidetään, mutta tämä ihminen sai minut tuntemaan kuin olisin spitaalia sairastava huonokäytöksinen moukka. Olen aina ollut rohkea esiintymään, minulle ei tuota ongelmia puhua yleisön edessä tai tehdä itseäni naurunalaiseksi. Tämä parisuhde kuitenkin pala palalta nakersi itsetuntoani, kunnes lopulta koin olevani enää jonkinlainen laimennettu versio itsestäni. Yritin olla näkymätön ja vaivaton, sellainen jonka kanssa on helppo ja mukava olla. 

Olen onnekas, että minulla on koko elämäni ollut aivan mahtavia ystävyyssuhteita, joissa olen kasvanut ja oppinut sen, että olen ihan tarpeeksi hyvä. Tämän asian ymmärtäminen ja sisäistäminen ei aina ole kovin helppoa, mutta näiden terveiden ihmissuhteiden ansiosta pysyin kasassa kaikki vuodet ja ymmärsin, että ehkä tämä ongelma ei olekaan minussa itsessäni. Ehkä olin sittenkin se vahvempi, joka uskalsi seisoa tunteidensa takana ja olla rehellinen. Ujous ja arkuus tunneilmaisussa ei kuulu parisuhteeseen, jollaisessa haluan elää. 

En ole katkeruuteen taipuvainen, yritän elää sillä periaatteella, että vaikeista asioista lopulta oppii jotain ja suhteeni oli tottavie koulu, jonka läksyjä en unohda.